tiistai 10. heinäkuuta 2012

Pitsiunelmia

Voi pojat että meiltä löytyy pitsiliinoja.. melkein kaikissa mahdollisissa väreissä! Niitä on eri kokoisia ja muotoisia, ihania käsin virkattuja, kirpputoreilta hamstrattuja pitsiliinoja. Osa on myöskin minun Olga-mummun virkkaamia aarteita. Pitsiliinoja löytyy joka huoneesta, niitä on lipastojen päällä, kirjahyllyssä, ikkunalaudalla ja vaikka missä.


Näin muutama vuosi sitten eräässä blogissa todella ihanan verhokapan, joka oli tehty yhdistelemällä erikokoisia pitsiliinoja yhteen. Silloin päätin, että haluan tehdä itsellenikin sellaisen, mutta minun olisi ensin keräiltävä lisää liinoja. En aikonut virkata verhoa varten itse liinoja, vaan halusin kasata sen kirppislöydöistä. Aina on yhtä ihanaa löytää kirpputorilta kauniita pitsiliinoja, joissa on joko todella upea väri tai kaunis kuvio. Oon oppinut jättämään myös liian kalliit, likaiset ja tylsät liinat ostamatta, sillä aina löytyy parempiakin jostain.

Aika vasta huomasin, että nyt liinoja on kerääntynyt jo yllin kyllin verhoa varten, mutta olinkin kerennyt ajan kuluessa muuttaa mieleni! En enää halunnutkaan verhoa, vaan näin mielessäni jo ihanan, suuren pöytäliinan, joka on kasattu erivärisistä ja -muotoisista pitsiliinoista.


Tein ensin mieleiseni sommitelman pöydälle ja otin kuvan, että muistaisin sitten mikä liina kuuluu mihinkin väliin. Sen jälkeen pesin ja prässäsin liinat. Sitten vain ompelin ne käsin yhteen toisiinsa pienillä pistoissa nurjalta puolelta. Valmis! Ja ihana on ♥ En varmaan piiiiitkäään aikaan raaski vaihtaa mitään muuta pöytäliinaa.

Vähän erilainen pöytäkoriste.

Miun maatuskaiset ihanaiset ♥

Tämmöstä kivaa täällä on puuhasteltu, vaikka niin paljon muutakin tekemistä riittäisi! Savo Vintage lähestyy, se on jo tämän viikon lauantaina, ja mun pitäisi tehdä lisää korujakin, kun kauppa kävi niin hyvin viime viikonlopun Kihupäivillä Pyhäsalmessa. En kuitenkaan enää malttanut katsella kaapissa odottamaa pitsiliinakasaa, vaan halusin saada tämän ihanuuden valmiiksi. Heissulivei!

6 kommenttia:

  1. Aivan ihana idea :)..Itse kerään myös kirppareilta nättiä pitsiliinoja...rumat,isot ja paksustalangasta tehdyt hylkää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu onneksi ei tartte kaikki liinoja pelastaa, sillä niitä erittäin hyviäkin yksilöitä löytyy aika usein :)

      Poista
  2. Tosi hyvä idea ja kivan näköinen :) Ehkä mä varastan tän idean joskus, pitäisi vaan ensin kerätä ne liinat :D

    VastaaPoista
  3. Kiitos! :) Tällaisia voisi tehdä useampiakin, jos keräilisi erivärisiä liinoja seuraavaksi! Punaisia ois jo aika paljon, joten oispa kiva jouluksi joku kokonaan punainen väsätä ♥

    VastaaPoista
  4. Voi onpa sulla mukava blogi! Täynnä kaikkia aivan ihania juttuja! :) Itse bongasin vasta eräästä virkkauskirjasta samantapaisen vinkin, kuin sinulla tuo pöytäliina. Siinä kirjassa tosin oli tehty samalla systeemillä sänkyyn päiväpeitto. Ihastuin ideaan, ja olen miettinyt sen toteuttamista, mutta tuo pöytäliina-idea on myös tosi ihana! :) Mulla tosin ei ole vielä pitsiliinoja varastossa, vaan yritän katsella sopivia vielä kirppareilta. Ehkä saan omani toteutettua vielä joskus... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Heidi, ja kiitos! :) Itseasiassa nyt kun sanoit, niin musta tuntuu että mulla on varmaankin sama kirja :D Joitakin käsityökirjoja oon Juju-kerhosta saanut/ostanut ja tuo päiväpeitto kuulostaa tutulta. Kyllä varmasti saat liinoja hamstrattua ajan kanssa ja loihdit niistä sitten jotain upeaa :)

      Poista