sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Täydellä teholla jouluun asti!

Ihana, rakas joulu lähestyy jo aika kovaa vauhtia! Siltä ainakin itestä tuntuu, kun viikot menee niin nopeasti. Ehkä tänä vuonna on vieläpä poikkeuksellisen täyteen buukattua tää joulunalus, kun koulu vie ison osan arjesta, siihen päälle yrittäjäkoulutus, kaikki tilaustyöt, sovitut menot... Melkein joka viikonlopulle on sovittuja juttuja, on joulumyyjäisiä ja pikkujouluja ja kaikkea aivan ihanaa!

Jotenkin tuo koulun päätökseen vieminenkin on sujunu yllättävän stressittömästi :) Asiakkaalle tuleva hääpuku on ihan justiinsa valmis ja päättötyökin on hyvällä mallilla. Ja näyttäs siltä, ettei mua saa millään heitettyä pihalle koko koulusta ;) Eli vaikka nuo kaikki opinnot tuleekin valmiiksi ajallaan, niin sain luvan osallistua vielä ylimääräiselle valinnaiskurssille tammi-helmikuussa. Tämä kurssi ei enää kuuluisi mulle ollenkaan, mutta itse haluan sille osallistua :)

Yrittäjäkoulutuksessakin on parin viikon päästä ensimmäinen näyttö edessä, enkä oo osannut ottaa siitä vielä mitään paineita. Hyvin se mennee :) Oman liikeidean kartoitus on loppusuoralla, ja se pitää sitten siinä näyttötilaisuudessa esitellä kolmelle arvioijalle. En ole viitsinyt sitä vielä kovin ajatella, etten ala ennakkoon panikoimaan.

Muutaman tilaustyön olen kerennyt tässä ihan vasta tehdä, ja siinä olikin oikeastaan se syy, miksi aloin nyt kirjoittelemaan.

Tämän uusi omistaja tuli niin onnelliseksi omasta maatuska-laukustaan, että se taas teki puolestaan minut hirmu onnelliseksi! Ihana onnellisuuskierre ♥
Söpö pikkulaukku säädettävällä olkahihnalla asiakkaan toiveiden mukaan. Minäki haluan!

Eli mulla on nyt tässä joulun alla niin rajoitetusti vapaa-aikaa, etten varmaankaan pysty ottamaan juuri mitään tilaustöitä vastaan. Ainakaan mitään kovin suuria! Siksipä toivonkin, että kaikki ihanat asiakkaat löytäisivät jo valmiina olevista tuotteista sopivia lahjoja. Ja aina yhtä hyvä lahjaidea on se perinteinen lahjakortti, jolla lahjan saaja saa sitten itse valita mitä haluaa. Lahjakortin voi saada ihan mille summalle tahansa.

Kaikki paikalliset ja lähellä asuvat, olette oikein tervetulleita myös meille kotiin ostoksille, kunhan sopiva ajankohta löydetään :) Tulossa on myöskin taas Pyhäjärven kirjaston myyntinäyttely, josta voi käydä ostamassa minun ja monen muun pyhäjärvisen käsityöläisen tuotteita koko joulukuun ajan. Sen lisäksi kahdet joulumyyjäiset on tiedossa, joten tulkaa myös niihin moikkaamaan! Joulumyyjäisistä saa joka kerta mukaansa ainakin hyvän joulumielen ja monesti myös persoonallisia joululahjoja!

Jouluhöperöin terveisin, Heini


2 kommenttia:

  1. Aivan ihana tuo maatuska-laukku!! Ja pöllökorut myös :-) harkitsen tilaamista.

    VastaaPoista