sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Kiitos joulu!

Mulla on hyvä mieli! Joulu teki just sen, mitä salaa toivoinkin. Vei väsymyksen mennessään, poisti turhanpäiväiset murheet, antoi levätä hyvällä omatunnolla, toi mahdollisuuden viettää monta päivää rakkaan perheeni parissa ja palautti kadoksissa olleen innostuksen tehdä taas uutta.

Kunnolla ladatuilla akuilla on mukava aloittaa kokonaan uusi vuosi, joka tuo niin paljon mahtavia asioita tullessaan! Pääsemme vihdoin muuttamaan omaan (unelma)taloon, saan koulun päätökseen ja valmistun ammattiin, aloitan viimein kunnolla yrittäjyyden... eli tällaisia jättisuuria muutoksia luvassa, joten jännitystä ei ainakaan tule puuttumaan. Ups, listalta puuttui se tosiasia, että siirryn pian 30-vuotiaiden joukkoon, mutta eiköhän siitäkin kriisistä selvitä ;)

Jouluaattoaamuna ♥

Joten kiitos ihana joulu! Ensi vuonna oletkin aivan erityisen rakas, sillä saamme nautiskella ensimmäisestä joulusta omassa talossa. Onneksi sitä ennen on tiedossa niin monenlaista oman elämän pientä seikkailua, että vuosi kuluu varmasti mukavissa merkeissä.

Paljon onnellisia asioita uuteen vuoteesi! ♥

tiistai 18. joulukuuta 2012

Tapetteja, tapetteja

No nyt me ollaan virallisesti aloitettu pakkaaminen! Ensimmäiset laatikot on pakattu, ja heti meinas iskeä epätoivo, että eihän tätä tavaramäärää voi saada koskaan muutettua! Jospa se pikkuhiljaa, onhan siitä ennenkin selviydytty :) Näillä näkymin talomme vapautuu tammikuun viimeisellä viikolla, joten joku varmasti ajattelee, että kylläpä nuo on alottanu kauhian aikaisin... mutta me ajateltiin käydä tavaroita jo hiljalleen läpi ja samalla karsia osa kierrätykseen ja kirppikselle. Tällä systeemillä ei pitäis tulla mitään viime hetken paniikkia, mutta saapas nähdä! ;)

Käytiin parisen viikkoa sitten tapettikaupoilla kattelemassa, ja Haapajärvellä oli aivan mieletön valikoima yhdessä rakennustarvikekaupassa, jonka nimeä en nyt millään tähän hätään tiiä. Siellä oli paljon erikoisia tapetteja, käsinpainettuja vanhanaikaisia kaunokaisia, värikkäitä retrotapetteja ja vaikka mitä. Löytyy myös niitä tavallisia, mutta jos haaveilet jostain vähän erikoisemmasta, niin vautsi vau!

Mulla oli hakusessa tapetti, joka jollain lailla hurmaisi minut ja mahdollisesti saattais päätyä mun tulevaan työhuoneeseen. En tienny etukäteen, että millaista etsin, ja sitten törmäsin tähän hirmu suloiseen kirsikkatapettiin! ♥

Yllätin ihan ittenikin ihastumalla eniten tapettiin, jossa on noin kamalan paljon valkoista. Mutta se on nuo kirsikat, jotka on vaan niin söpösiä, että eihän niitä voi mitenkään vastustaa :) En oo kyllä tilannu tapettia vielä, mutta mitä ilmeisemmin tää se on. Työhuoneen kanssa ei oo mikään kiire, joten pitää ensin laskeskella, miten paljon raaskin pistää tapettipintaa. Tämä tapetti ei oo kyllä valitettavasti mistään halvimmasta päästä..

Nyt ku päästiin taas näihin ihaniin kirsikoihin, niin tässäpä ihan uusia kirsikka-aiheisia korviksia. Nämä pikkuset ihanuudet oon maalannut käsin ja sitten myös vetänyt lakkakerroksen siihen päälle.


Eilen kävin mieheni ihanan mummun kanssa joulukonsertissa Pyhäjärven kirkossa, ja oli kyllä niin rauhaisa ja jouluinen tunnelma. Tämä oli nyt toinen vuosi peräkkäin, joten toivottavasti tästä muodostuu minun ja Annikki-mummun yhteinen jouluperinne. Myös koulussa oltiin jo aika jouluisissa tunnelmissa, nimittäin vietettiin luokan kanssa pikkujouluja kesken koulupäivän :)

Vähiin käy odotus! Kohta saan nauttia oman rakkaan perheeni parhaasta seurasta monta päivää ♥.

Joulun myyjäiset vietetty

Lauantaina oli viimeiset joulumyyjäiset, ja ne oli meidän omalla koululla. Kaikki sujui tosi kivasti, ihmisiä ilmaantui paikalle ja sain hyvän myynninkin. Nyt on aika ihana tunne, kun saa alkaa hellittämään ja joulu lähenee joka päivä. Huomenna vietetään luokan kanssa  pikkujouluja ja muutenkin loppuviikon koulupäivät sujuu kivuttomasti :)

Tässä pari kuvaa myyjäisistä ja oikein hyvää yötä! Tää väsyny lähtee nyt nukkumaan!




torstai 13. joulukuuta 2012

Ai tätä ihanaa arkea!

Voi, joka päivä vihlasee sydämestä, kun ajattelen tätä laiminlyötyä blogi-parkaa! ♥ Päivät vaan kuluu niin nopeasti kaikkien pakollisten juttujen parissa, että monista kivoista asioista pitää sitten karsia. Mutta on tämä kaikki tulevaan jouluun ja koulusta valmistumiseen liittyvä kiire kyllä ihanaa :)

En oo muistanut päivittää blogiin sen 20€:n arvoisen Korurasian aarteet -lahjakortin voittajaa, anteeksi kamalasti! Arvontahan oli Facebook-sivun ja blogin kesken yhteinen, ja voitto meni Eveliina Ruotoistenmäelle, joka lunasti koko rahan edestä itselleen uusia korviksia :) Onnea vielä hänelle! Ja kiitos teille kaikille ihanille, jotka osallistuitte arvontaan täällä blogin puolella ♥.


Viime torstaina mulla oli ensimmäinen näyttö yrittäjän ammattitutkinnosta, ja hyvinhän se meni, vaikka pitikin jännittää etukäteen :) Ihanan huojentuneena lähin sieltä kotiin, ja en ole kerenny ees miettiä sen erän perästä koko asiaa, joten siitä jo tiiän että mikään ei jääny kaivelemaan. Esittelin oman liikeidean kartoitukseni ja sitten keskustelimme siitä kolmen näytön arvioijan kanssa. He kyselivät kaikenlaista ja koko tilanne oli oikein mukavan rento ja ne hyvät keskustelut auttaa mua varmasti jatkossa.

No mutta eihän niitä tuommosia malta nyt miettiä, kun joululoma lähenee kovaa vauhtia! Viikon päästä perjantaina on joulujuhla ja sitten saa vähän aikaa lomailla ♥. Sitä ennen meillä on koululla ihanat joulumyyjäiset tänä lauantaina (15.12.) ja on kyllä kiva päästä sinne myymään. Toivottavasti saadaan paljon kävijöitä, kun luvassa on niin hienoja käsitöitä, jouluista livemusiikkia ja herkulliset joulukahvilan antimet.


Tämä iki-ihana ja mulle niin rakas joulukalenteri on muuten kans ostettu meijän koulun joulumyyjäisistä, mutta parikymmentä vuotta sitten, tarkempaa aikaa en tiiä. Tämä on ollu meillä kauan, muistan sen jo lapsuudesta. Nivalan käsi- ja taideteollisuuskoulu taisi olla silloin naiskotiteollisuuskoulu, jos en ihan väärin muista. Sain tämän itelleni pari vuotta sitten, kun pyysin nätisti äitiltä ♥

Nautiskelkaahan joulutunnelmasta!

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Joulumyyjäisiä!

Ihana joulukuu on startattu ja samalla joulumyyjäisten kausi! Eilen vein tuotteitani Pyhäjärven kirjastoon, jossa on jälleen tänä vuonna käsityöläisten myyntinäyttely. Näyttely kestää koko joulukuun ja kirjastosta pystyy ostamaan niitä kaikkia tuotteita. Kun minä vein omat korut sun muut eilen, niin aika moni pöytä oli vielä tyhjänä. Siellä oli ainakin perinteiset "villasukkapöydät", joista löytyi tottakai paljon muitakin neuleita. Myynnissä on myös Nätti Designin lasten vaatteita ja muita lapsiin liittyviä tuotteita, kuten tuttinauhoja ja neuvolakortin kansia. Itse ihastelin niitä himmeleitä, kun olin toivonutkin että saisin tänä jouluna ostettua meille viimein oman sellaisen. Jos asutte lähialueella, niin piipahtakaa jouluostoksille Pyhäjärven kirjastoon! :)

Seuraavat joulumyyjäiset ovatkin jo ensi viikonloppuna, ja ne on täällä Pyhäsalmessa keskuskoululla. Myyjäiset järjestää Salmen koulun oppilaskunta ja nämä myyjäiset taitaa olla jo aika pitkäaikainen perinne täällä. Sieltäkin löytyy varmasti monenlaista myytävää, leivonnaisia ja käsitöitä.

Ehkä eniten kuitenkin ootan meidän oman koulun joulumyyjäisiä, jotka järjestetään jo ihanan lähellä joulua, eli lauantaina 15.12. Nivalassa. Siitä tulee varmasti kiva tapahtuma, kun sinne tulee moni oppilas myymään omia tuotoksiaan ja jouluisesta livemusiikistakin vastaa oppilaat itse. Lanka-amis rules! Tuu sinäki käymään, jos asut tarpeeksi lähellä :)

Koulun joulumyyjäisten juliste on minun käsialaani.