torstai 25. huhtikuuta 2013

Nautiskellaan elämästä!

En voi melkein uskoa, miten nopiaan kaikki lumet lähti meijän pihasta! Tapahtuuko se oikeesti joka vuosi noin äkkiä..? En tiiä, ehkä tuota kevän tuloa ei oo ennen tullut seurattua niin innolla ja läheltä tarkkaillen, kuin nyt täällä omalla pihalla. Ja kyllähän me vähän itse autettiin asiaa hakkaamalla jäätä tuosta kulkureiteiltä ja levittelemällä isoimpia lumikasoja auringon sulatettavaksi. Nyt meillä on enää yksi säälittävä lumikasa navettarakennuksen vierustalla, johon laski kaikki lumet katolta isommaksi kasaksi.

Vaikka talvi on mun lempivuodenaika, niin silti tää kevät ja kesä on aina yhtä tervetulleita joka vuosi. Ihanaa auringonvaloa tulvii sisään ikkunoista neljästä ilmansuunnasta ja itelläkin on ollut paljon energisempi olo! Me ostettiin viime viikolla elämämme ensimmäiset haravat, ja voin kertoo että haravoiminen saa ihan uuden merkityksen kun sitä tekee omalla pihalla. Sehän onkin tosi mukavaa hommaa! :) Lisäksi kun saa omia sisaruksia ja ystäviä houkuteltua mukaan pihahommiin, jonka päälle pääsee saunomaan ja sitten nälkäisenä ruokapöytään, niin kylläpä on tyytyväisiä työmiehiä ja emännällä hyvä mieli. Ihanan onnellista eloa täällä ♥

Auringonlaskun maalaamaa näkymää omalta pihalta tuvan ikkunasta katsottuna.

Eilen illalla nautiskeltiin kauniista auringonlaskusta mieheni kanssa pihalla halien. Kyllä oli niin nättiä ja rauhallista, että tuollaisia hetkiä saisi löytyä joka päivälle. Aika melkein pysähtyy ja saa kaikessa rauhassa vetää keuhkot täytee raikasta ilmaa. Täytyypä koittaa ite enemmän panostaa siihen, että pitäisi edes pienen rauhallisen hetken joka päivä kaiken kiireen keskellä, sillä ei mikään homma oo niin tähellinen etteikö vois hetkeksi käpertyä kullan kainaloon. Sellasia hetkiä toivottelen teillekin ♥

Kuvaan pääsi upean auringonlaskun lisäksi naapureiden maatila.

5 kommenttia:

  1. Kauniin ihanaa! <3 Tervetuloa kesä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kesää on kyllä poikkeuksellisen ihanaa odotella tänä vuonna!

      Poista
  2. Ihanan positiivinen merkintä, niin kuin sinun merkinnät aina. :) Jatketaan elämästä nauttimista! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna ♥ Mitäpä sitä turhia täällä valittelemaan, kun ne omat hetkittäiset murheet on niin pieniä ja vähäpätöisiä. Täytyy vaan muistutella itelleen, että "olepas nyt kiitollinen!"

      Poista
  3. Aivan ihanan värinen taivas! Ja tosiaan, pitäisi itsekin kiinnittää enemmän huomiota tuohon elämän pienistä hetkistä nauttimiseen :)

    VastaaPoista