keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Mun eka sisustushaaste

Sain jo aiemmin kesällä tämän mukavan sisustushaasteen Kerrostaloelämää maalla -blogin Yonalta, mutta en heti kerennyt vastata haasteeseen ja se pääsi unohtumaan hetkeksi. Nyt muistin sen ja innostuin jopa toteuttamaan haasteen! Tässä se tulee:

Kerro pari asiaa itsestäsi tai päivän kuulumisia?
- Tähän päivään kuuluu pelkkää hyvää, olen puuhastellut montaa asiaa yhtä aikaa ja sattumoisin myös pieniä sisustusjuttuja! Oon vähän sellainen, että koitan tehdä samaan aikaan montaa juttua, ja hypin asiasta toiseen. Jossain vaiheessa ne sitten kasaantuu stressiksi. Innostun sisustamisesta melkein aina ihan yllättäen, ja sillon on heti pakko päästä toteuttamaan se juttu. Tuollaisessa tilanteessa unohtuu asiat, jotka ois oikeesti tärkeämpiä, niinku vaikka työhommelit. Sisustusinto kun iskee, se pistää minut hetkeksi ihan höpsis!


Millainen oli ensimmäinen itse ostamasi huonekalu?
- Eka huonekalu oli varmaankin sänky, joka me ostettiin mun miehen kanssa yhdessä meidän ekaan kotiin yksitoista vuotta sitten. Se sänky oli musta rautasänky, jonka päädyssä oli jotain ruusuköynnösmuotoilua. Sänkyyn kuului myös samanlaiset yöpöydät. Nämä huonekalut on jo vuosia sitten myyty eteenpäin. Koitin miettiä, oonko koskaan ostanut mitään huonekalua ihan itse, sillä aina me ollaan pidetty rahoja yhteisenä ja kaikki huonekalut maksettu yhdessä.

Millaisesta kodista haaveilit silloin, kun muutit omillesi?
Silloin kun muutin pois kotoa, mulla ei ollut suuria haaveita, vaan olin hyvinkin tyytyväinen meijän vaatimattomaan kerrostalokotiin. Tärkeämpää oli se, että sai oman kullan kanssa alkaa rakentamaan yhteistä kotia ja elämää. Muistan kuitenkin ala- ja yläasteelta ne ystäväni-kirjat ja slam book -vihkot, jotka oli täynnä kaikenlaisia kysymyksiä ja jos kysymys koski jotain talounelmaa, niin mun vastaus oli silloin jo "punainen tupa ja perunamaa". En kyllä osaa sanoa, mihin se perunamaa-haave on tässä matkan varrella kaikonnut, sillä en oo kovin innostunut puutarhahommista :D Ja pitääpä vielä kertoa, että oon toki haaveillut teinityttönä myöskin linnasta jossain Irlannin nummilla!

Kuvat lainattu Googlesta.

Millainen ensimmäinen oma kotisi todellisuudessa oli?
- Minä en oo koskaan asunut ihan yksin, vaan muutin kotoa suoraan yhteen mun mieheni kanssa. Meidän eka koti oli pienessä, rauhallisessa kerrostalossa Raahessa. Keittiö oli hirmu pieni, sinne mahtui just ja just kaksi ihmistä pyörimään. Huonekalut oli aluksi jostain saatuja tai kirppikseltä, mutta Raahessa asuessamme me ostettiin mm. ensimmäinen kunnon sohva, ja se oli punainen. Muistaakseni me saatiin myös vanhemmilta lahjaksi huonekaluja, ainakin mun vanhemmat osti meille pienen ruokapöydän ja tuolit. Kyllä sitä pärjäsi sillon vähällä. Nyt kun kattelee ympärilleen, niin huomaa kyllä että reilussa kymmenessä vuodessa tavaraa on kertynyt ihan älyttömästi.

Oletko kadehtinut jonkun toisen kotia?
- En muista, että oisin suoranaisesti kadehtinut kenenkään kotia, sillä jokaisella on ne omat jutut, jotka tekee siitä kodin juuri hänelle. Oon ennemminkin kadehtinut sitä onnea, jos joku muu on löytänyt oman talon ja itsellä on kauhea talokuume ollut päällä. Oon kadehtinut lukemattomien tuntemattomien ihmisten elämää, kun he saavat elää unelmaansa vanhassa talossa. Nyt kun meillä on tämä oma koti, se tunne on onneksi poissa. Mun ystävä, jolla on hyvin samanlainen talomaku kuin minulla ja todella kova talokuume, sanoi viikonloppuna meillä käydessään, että hän ei osaa edes kadehtia meidän taloa, sillä tämä on niin meidän näköinen koti nyt. Se oli aika ihanasti sanottu. Ihanaa, jos tämä on niin vahvasti meidän talo, ettei tänne osaa muut kuvitella itseään asukkaaksi. Ja tiiän, että tämä ystäväpariskunta tulee myös löytämään oman paikkansa jostain.


Jos saisit ihan millaisen sängyn vain, millainen se olisi?
- Meillä on jo sellainen sänky, joka lähentelee ulkonäöllisesti mun unelmasänkyä. Toki voisin haluta paremmat patjat ja sellaisen peiton, jolla ei ois ikinä kuuma eikä kylmä. Ois myöskin kivaa, jos tuo sänky pettais itse itsensä joka aamu! ;) Oon tyytyväinen meidän sänkyyn, mutta haluaisin kovasti yhden huoneen lisää, josta saisin sisustaa ihanan vierashuoneen. Sinne tulisi rautasänky, jossa pitäisi olla todella koristeellinen ja koukeroinen pääty. Sängyn pitäisi olla valkoinen ja samalla ihanan rapistunut ja kulunut maalipinnaltaan. Siitä vierashuoneesta tulis niin ihanan romanttinen, että mää varmaankin kävisin ite siellä yökylässä välillä.


Mitä ruokalajia keittiösi muistuttaa?
- Meijän keittiö vois mennä tuonne jälkiruokapuolelle, ja olla vaikka joku vaniljapehmis, jonka päällä on kaikenkirjavaa strösseliä sikin sokin! Se oli ainoo, mitä mulla tuli mieleen :) Keittiö on ihan kokonaan valkoinen, eli kaapit, kaakelit ja kodinkoneet, mutta kaikki muu tilpehööri on värikästä. Tykkään myös kattauksissa siitä, että astiat on eriparia ja eri värisiä.


Mikä on kodissasi parasta?
- Voi apua, haluaisin vastata että kaikki! Mutta ehkä se on kuitenkin tää tunnelma ja onnellisuus, joka täällä vallitsee. Se tunne, kun löydettiin viimein haaveita vastaava talo ja kuinka nopeasti tämä tuntui heti omalta kodilta! Kodikkuus, onni ja lämpö - ne on parasta. Me ollaan aina välillä ihan hupsuja, kun pysähdytään hetkeksi ihastelemaan jotakin kohtaa talossa, ja halimaan. Iltahämärällä on kiva seisoskella pihalla miehen kainalossa, kuunnella hiljaisuutta, katella tähtitaivasta ja puhua onnellisuudesta ♥. Juu, se on parasta.


Entä pahinta?
- No ei täällä oo oikein mitään sellaista, jonka voisin luokitella pahaksi. Osittain meillä on vielä työtä siinä, että saadaan raivattua piharakennuksista edellisten asukkaiden jättämiä rojuja pois. Mutta siinäkin me ollaan tällä ja viime viikolla edistytty huimasti, niin se ei enää ärsytä niin paljon. Mun mies on kesälomalla, joten me ollaan saatu talon vintti, piha-aitta ja navettarakennuksessa oleva harrastehuone/rakentelupaja siivottua kokonaan! Ollaan viety kolme peräkärryllistä kaikenmaailman rojua jätteenlajittelukeskukseen. Hyvä me! Yksi asia kuitenki tuli mieleen, joka vois olla pahinta. Se on myös tunne, niinkuin tuo kodin paraskin asia oli. Välillä mulla tulee mieleen pelko, että osataankohan me varmasti pitää talosta tarpeeksi hyvää huolta. Huomataanko me aina ajoissa, jos jokin paikka kaipaa kunnostusta tai huoltoa? Entäpä jos katto alkaa vuotaa? Missä välissä ikkunoita pitäisi kunnostaa? Joko ens kesänä pitäis uusia rännit? Onkohan salaojitukset missä kunnossa..? Tällaisia huolenaiheita putkahtelee välillä mieleen, mutta koitan olla luottavainen, että kyllä me pärjätään ja opitaan tässä samalla.


Onnistunein tuunaamisesi, jos sellainen on?
- En aluksi muka keksinyt yhtään mitään, mitä oisin tuunannut. Mutta onhan niitä nyt vaikka minkälaista pientä ja vähän isompaakin projektia ollut, vaatteista ja asusteista huonekaluihin jne. Viimeaikaisista jutuista mun lemppari on ehdottomasti vaaleanpunainen pöytälamppu, jonka valossa nytkin kirjoittelen tässä tietokonepöydän ääressä. Täältä pääsette virkistämään muistia, jos haluatte nähä millainen se lamppu oikein olikaan!

Upeinta olisi, jos ikkunasta näkyisi... mitä?
- Nyt toivoisin kovasti, että meidän pihan iso vaahtera alkaisi kellastumaan, ennenkuin lehdet tippuu pois. Vaahtera on aina ollut mun lempipuu, ja yleensä ne on niin kauniita syksyisin! Oon aina halunnut mun unelmatalon pihaan vaahteroita, ja tottakai niiden pitäis olla täydellisen kirjavia syksyllä. Nyt odottelen sormet ristissä ja toivon ettei tuu pettymystä :). Tuo vaahtera on vieläpä suoraan mun työhuoneen ikkunan alla, jonka edessä ompelen. Oon jo monta kertaa visioinut, miten ihanaa on sitten tuijotella kelta-oranssi-punaista väriloistoa. Onneksi pihan pihlajat on jo kauniin punertavia!


Jatka itse: haaveiden kodissani...
- Ois vielä vähän enemmän huoneita. Pihalla kasvaisi omenapuita, vadelmapensaita, paljon erilaisia ruusuja... vaikea keksiä mitään kun oon jo niin tyytyväinen. Kun etittiin taloa, en halunnut tinkiä niistä haaveista, mitä mulla oli. Onneksi me maltettiin etsiä, niin löydettiin sattumalta tämä ihana paikka. Silloin toteutui jo moni haave, mitä mulla oli unelmatalosta. Sen piti olla vanha, hirsirunkoinen, pitkänmallinen maalaistalo, jossa on ruutuikkunat ja kaunis kuisti. Nyt en uskalla toivoa enää mitään lisää, vaan oon hyvin kiitollinen tästä.

Mikä on kotisi värimaailma?
- Meillä on paljon värejä joka puolella, voimakkaita ja myös vähän hempeämpiäkin. Mun nuoruuden lempivärit musta, punainen, viininpunainen ja violetti, jotka näkyi silloin vähän synkemmässä sisustuksessa, on saaneet väistyä. Nykyisin tykkään jopa hempeistä pastellisävyistä, vaikka oon monesti vannonut vihaavani niitä. Tykkään melkein kaikista väreistä, mutta niiden yhdisteleminen on se taitoa vaativa asia. Koitan olla keräämättä kaikkia mahdollisia värejä samaan huoneeseen. Meillä ei oo missään kodissa ollut koskaan niin paljon valkoista, kun nyt tässä tupakeittiössä. Välillä tulee tunne, että totunko näin vaaleaan, mutta sitten lisään vähän jotain punaista, ja heti on kotoisampi olo.


Mikä on viimeisin hankintasi kotiisi?
-Oon kaipaillut lisää tunnelmavaloa tähän tupaan ja katsellut sopivaa pöytälamppua jo jonkin aikaa kirppiksiltä ja vanhojen tavaroiden myymälöistä. Viime viikonloppuna käytiin Jyväskylässä tutustumassa Wanha Veikko -antiikkiliikkeeseen, mutta siellä oli aika kovat hinnat. Ihan hienoja valaisimia ois ollut, mutta jotenkin mikään niistä ei tarpeeksi sykähdyttänyt. Eilen sitten löysin sattumalta Haapajärven Pimpula-kirppikseltä ihan täydellisen lampun, just sellaisen kun olin mielessä kuvitellutkin. Lempparikirppis ei taaskaan pettänyt! 


Lopuksi voisin haastaa muutamat blogit, joista lukisin mielelläni tällaisen sisustushaasteen:

Melutalo - rakkaan ystäväperheen kodissa on aina kaikkea ihasteltavaa ja hulvaton meno! Eikö nyt teitäkin kiinnosta kurkistaa, mitä tapahtuu Melutalo-nimisessä kodissa? ;)

Ruokokerttunen - Kaunis uusi hirsitalo, joka on sisustettu vanhaa ja uutta yhdistäen, söpöjä värejä käyttäen. Juuri hyvä kohde sisustushaasteelle!

Riuttala Old School - Yksi mun lempiblogeista, jossa pääsee seuraamaan todella taidokasta sisustamista ja remontoimista. Niin ihana koti!

Haasteen säännöt:
1. Kerro pari asiaa itsestäsi tai päivän kuulumisia
2. Vastaa haastajan kysymyksiin, jos se tuntuu sinusta mukavalta
3. Saa keksiä lisää kysymyksiä
4. Muuta haastetta mieleiseksesi
5. Haasta paljon kivoja kavereita

12 kommenttia:

  1. Voi kiitos haasteesta ja ihanista saatesanoista! Teen tämän jonain sopivana hetkenä. Olit hienosti vastaillut kaikkiin kysymyksiin, tulin oikein hyvälle mielelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi! :) Minullakin tämä haaste odotteli pari kuukautta, että sain vastattua, joten ei mitään paniikkia asian kanssa ;)

      Poista
  2. Mukava on aina lukea näitä haasteita...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irmastiina! Tämä oli kyllä mukava tehdä :)

      Poista
  3. Ihana hyvänmielenpostaus oli tämä! Ja tuo ihana, sininen kukkatapetti! Muistaakseni sen innoittamana liityin sun blogin lukijaksi jokin aika sitten. :) Mulla on niin paljon tulevaisuuden asuntoon liittyviä haaveita, että niistä kirjottais melkein kirjan. No, onpahan sitten selvät sävelet kun ostonhetki tulee. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :D Se tapetti on kyllä yks ihanimmista tapeteista minunkin mielestä ♥
      Ja hyvä että ideoita ja haaveita riittää! Sun kodista tulee varmasti persoonallinen :)

      Poista
  4. Olipas kiva kun kerkisit vastaamaan :) Olen edelleen sitä mieltä, että teillä on yksi kauneimmista kodeista mitä tiedän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Yona! Tämä oli tosi kiva haaste, kun viimein innostuin tarttumaan siihen :) Joskus vaan pitää odotella, että tulee sopiva hetki ja mielentila.

      Poista
  5. Ihana haaste <3 Teen mielelläni heti kunhan on sopiva rauhallinen (heh, milloinkahan meillä :D ) hetki miettiä vastauksia näihin kivoihin kysymyksiin! Ja voi itku, ku rupes kauheena tekemään mieli teille kylään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ite vastailin näihin kysymyksiin varmaan kaksi tai kolme päivää, aina sopivan hetken tullen. Niin siitä ei tullut mitenkään liian raskas homma miettiä. En ois varmaan putkeen jaksanut noin perusteellisesti miettiä noita asioita. Sääki voit vaan tehdä vaikka kysymys kerrallaan ja tallentaa odottamaan seuraavaa rauhallista hetkeä ;) Ja tervetuloa kylään! ♥

      Poista
  6. Ihania vastauksia ja kuvia :) Teillä on niin nättiä.

    Mulla olis sulle toinen haaste, jos joskus haluat lisää tehdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Teillä on myös niin nättiä ja ihanaa :) Ja se haaste vaikutti todella mielenkiintoiselta ja hauskalta! Varmasti jossain vaiheessa toteutan sen :) Kiitos!

      Poista