tiistai 17. syyskuuta 2013

Tutut korvikset Kotoliving -lehdessä

Viime lokakuussa Seinäjoen käsityömessuilla kävi sellainen hassu juttu, että kojulleni tuli Anu Harkki katselemaan. Hän kiinnostui yhdestä rintakorusta ja korvisparista, mutta mulle kävikin vain käteismaksu. Varasin korut hänelle, kun hän aikoi katsella saisiko jostain nostettua rahaa. Korut jäi lopulta noutamatta ja kirjoittelinkin siitä silloin, että kyllä se vähän jäi harmittamaan. Joku kommentoikin minulle, että kannattaisi lähettää korut ihan vaikka promo-mielessä Anulle. Ensin en aikonut tehdä niin, mutta kun eka Kotoliving-lehti ilmestyi, nappasin sieltä osoitteen ja laitoin korut matkaan.

En ole muistanut ostaa sen ensimmäisen numeron jälkeen yhtään Kotoliving-lehteä, mutta nyt viikonlopun reissussa mulle tuli yhtäkkiä mieliteko saada se uusin numero, kun muistin että siinä on vintage-teema. Niinpä me tehtiin pysähdys seuraavalle ABC-huoltoasemalle ja kävin ostamassa lehden. En edes pysty autossa lukemaan, kun oon niin pahoinvointinen, mutta lehti piti silti saada. Pääsin selailemaan lehteä vasta kotona. Muusa-neuleohjeen ensimmäisen kuvan kohdalla jo huomasin korvikset ja mietin, että nuo näyttää kyllä epäilyttävästi tutuilta!

Kuva on skannattu Kotoliving-lehdestä, ja kuvan on ottanut Anu Harkki.

Selasin juttua eteenpäin ja tästä kuvasta näkee jo paremmin, että kyseessä on ne tekemäni korvikset. Ai kun kivaa! Oli kyllä mukava yllätys :). Ja muuten, onpa ihan mielettömän ihana neuletakki! Tällainen ois aivan ihanaa toteuttaa itelleenkin, kun sais käyttää erivärisiä ja eri vahvuisia lankoja je neulekuvioita, mielikuvitus vain rajana. Nämä kuvat on skannattu suoraan lehdestä, joten lehdessä kuvat oli enemmän edukseen. Osaiskohan sitä joskus neuloa ihan kokonaisen neuletakin?

Kuva on skannattu Kotoliving-lehdestä, ja kuvan on ottanut Anu Harkki.

Aina välillä mulle on putkahtanut mieleen, että meniköhän se minun korutoimitus perille, joten olihan se kivaa bongata korvikset lehdestä. Eipähän tarvitse enää miettiä, että päätyiköhän korut oikeisiin käsiin ollenkaan.

Kotoliving on kyllä kiva lehti muutenkin. Sen paperi on ihanan paksua ja karheaa, kierrätyspaperin tuntuista. Lehdessä on panostettu kuviin ja sen kauniita sivuja voi käyttää omiin askartelutarkoituksiin myöhemmin.

Lehdessä ei oltu mainittu korvisten alkuperää, niinkuin yleensä ne tuotetiedot löytyy pienellä printillä. Tämä ei ollutkaan mikään muotijuttu, vaan neuleohje kauniine tuotekuvineen, joten minua se ei haittaa. Oli vain hauskaa löytää tutut korvikset yllättävästä paikasta yllättävällä hetkellä ja jakaa se ilo nyt teidän kanssa. 

Hihhiii!



<-- Nuo on NE korvikset! :)

8 kommenttia:

  1. Oi, olisispa vaan ollut maininta, kenen tekemät korvikset ovat...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, oishan se ollut mukavaa :) Mutta eipä sitä kannata jäädä harmittelemaan!

      Poista
  2. Samaa mieltä - olispa ollut tekijän tiedot tekstissä. Mutta hienoa, että korviksesi pääsivät Kotoliving-lehteen! Onneksi olkoon! <3

    VastaaPoista
  3. No voi hö! On tuo saavutus, että harmi ku ei ollu mainintaa :( Mutta oikein isot onnittelut - tuo on kyllä semmonen saavutus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! En viitsi harmitella asiaa :)

      Poista
    2. Minusta oli tökeröä Anulta, ettei edes kiittänyt, koska oli ne kuitenkin alunperin aikonut ostaa, joten varmaan muisti ne korvikset/tilanteen kuitenkin. Mutta hienoa, että pääsivät lehteen mukaan, mutta maininta olisi saanut olla. Tsemppiä syksyyn, ehkä nähdään jossain messuilla taasen :)

      Poista
    3. Minä oon aatellut sen näin, että Anu Harkki on ihan varmasti todella kiireinen, sillä hän tuntuu olevan niin monessa jutussa mukana aina. Sen takia en oo odottanut, että hän kerkeää laittaa mulle kiitoksia takaisinpäin. Kyllä hän varmasti muisti tilanteen, sillä kun lähetin korvikset ja rintakorun, niin kirjoitin pienen saatelappusen mukaan. Vajaan kolmen viikon päästä ois taas Seinäjoen käsityömessut, jospa Anu tulee uusille ostoksille ;) Ja jospas mekin nähdään taas siellä! Työniloa sinunkin syksyyn! :)

      Poista