keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Niin vierähti ensimmäinen vuosi

Vähän reilu vuosi sitten, lauantaina 19. tammikuuta, saimme viimein uuden kodin avaimet käteen!
Meidät vastaanotti kauniin talvisessa maisemassa lepäävä huuruinen Haukkuojan talo piharakennuksineen. 

Muutto keskellä kylmää talvea jännitti etukäteen, mutta kaikki sujui todella hyvin. Pääsimme heti opettelemaan uudenlaista elämää, talon lämmittämistä uuneilla ja ulkorakennuksessa pesulla käymistä. Saimme pian todeta, että meillä on ihanan lämmin talo, jossa pärjää talvellakin vallan mainiosti ♥.

Kotiuduimme ihan välittömästi! Uudessa kodissa oli niin lämpimän kodikas ja turvallinen tunnelma.

Helmikuussa oli jo näin aurinkoista, ja ihan tajuttomasti lunta! Juhlittiin perheen kesken minun 30-vuotissynttäreitä ja artesaaniksi valmistumista, sekä uutta, ihanaa kotia. Kolmet juhlat yhdellä kertaa.

Tänä talvena on säästynyt kovalta kolaamiselta, mutta kyllä silti ottaisin ennemmin näin komeat kinokset
kuin meillä viime talvena oli! :D

Ihme kyllä, ne kaikki valtavat lumimäärät suli lopulta pois. Tässä eletään huhtikuun loppua ja nautitaan kauniista auringonlaskusta. Huhtikuun loppuun mennessä oltiin saatu suunnilleen kaikki sisällä tehdyt pintaremontit valmiiksi.

Toukokuun puolessa välissä pihan ihanin lempparipuuni vaahtera heräili eloon. Tässä tulee samalla muisteltua kivoja asioita viime vuodelta! Kävimme toukokuussa Budapestissä, joka oli ihan mielettömän ihana kaupunki! Suosittelen kyllä kaikille.

Oli ihanaa nautiskella keväästä uudessa kodissa ja odotella ensimmäistä kesää.
Siivoilimme pihaa ja tutkimme ulkorakennuksia. Niissä olisikin urakkaa...
Valitettavasti monet edelliset asukkaat on jättäneet jälkeensä jos minkälaista hylättyä tavaraa.

Piha näyttää niin siistiltä!
Ostimme elämämme ensimmäiset omat haravat, ja lehtien haravointikin tuntui niin kivalta,
kun sitä sai tehdä omalla pihalla. Vieläköhän homma tuntuu yhtä hohdokkaalta tänä keväänä..? ;)

Iloitsimme kovasti marjapuskista! Onhan ne ihan eriparisia, osa rehottaa ja osa on kitukasvuisia.
Ehkäpä osaisimme jo tänä kesänä tehdä niille jotain. Haaveissa olisi myös muitakin marjapensaita, kuten vadelma.

Ekan kesän ihanuus latistui vähän, kun saimme kiusaksemme ihan valtavan määrän itikoita ja paarmoja...
Mitähän sitä keksisi, että niistä pääsisi ensi kesänä eroon ja voisi kunnolla nauttia pihatöistä?

Juhannus ja juhannusruusut omasta pensaasta.

Oma koti kullan kallis ♥

Heinäkuun lopulla marjapensaissa näytti näin herkulliselta! Nam.

Syyskuussa Jasso piti pari viimeistä kesälomaviikkoa. Siivosimme ainakin yläkerran ja piha-aitan ihan kokonaan
kaikesta ylimääräisestä hylätystä tavarasta. Kolme peräkärryllistä lähti hyötyjäteasemalle.

Viime syksy oli kyllä todella ihana. Muistaakseni lämmin ja satoi vähän..?
Ihana ilta-aurinko paistoi sisälle ja itikatkin hävisi jossain vaiheessa vihdoin ja viimein. 

On se niin nätti, tuo koti ♥.  Ja hyvässä kunnossa! Me päästään kyllä ihanan helpolla monta vuotta eteenpäin.
Ikkunat on kunnostettu muutamia vuosia sitten ja talo maalattu punamullalla myöskin pari vuotta takaperin. Mutta ainahan sitä on kaikenlaista edessä. Rännit kaipaa huoltoa tai uusimista, yläkertaan olisi ihana päästä rakentamaan asuintilaa, ulko-ovet kaipaa maalia ja vaikka mitä.


Odotin kauan, että alkaako tämä minun lempivaahtera ollenkaan muuttaa väriään, kun kaikista muista puista oli
melkein lehdet jo tippuneet. Vaahterasta tulikin lopulta komean keltainen väripilkku!



Joulukuun alussa näytti ihan siltä, että saadaan viettää valkeaa joulua. Se ei sitten ihan mennytkään niin,
ja muutenkin kovasti odotettu ensimmäinen joulu Haukkuojalla muuttui sairaslomaksi. Tylsää!

Eipä uskoisi, että tammikuussa voi näyttää tältä. Loppumattomalta tuntuva harmaus ja lumettomuus
alkoi jo tuntua mielialassa.

Ihan hassua, että kolme viikkoa sitten näytti vielä tältä. Nyt tuntuu, että siitä on ikuisuus!
Kyllä minusta talvella pitää olla lunta ja kunnolla talvista. En ala, jos Suomen talvet muuttuu näin kurjiksi.

Haukkuoja tänään. Lunta on ihan naurettavan vähän! 

Kiitos ihana koti kuluneesta vuodesta! Olen saanu herätä jokaisena aamuna onnellisena ja tyytyväisenä.
Me luvataan kohdella sinua hyvin ja rakkaudella. Tulkoon toisesta vuodesta vielä ihanampi! ♥

22 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos paljon Katja! :) Mekin tykätään hirrrrrmu paljon ♥

      Poista
  2. Teillä on kyllä ihana talo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana! Meillä kävi kyllä ihan uskomaton mäihä, kun tämä löytyi. Me paluumuutettiin isosta kaupungista takaisin tänne kotiseudun rauhaan noin kolme ja puoli vuotta sitten, ja melkein heti alettiin katella sillä silmällä, että löytyisikö meidän unelmataloa lähettyviltä. Yhdet kaupat kerkesi mennä jo mönkään siinä välissä, mutta se ei harmita enää. Se talo oliskin ollut liian iso pala meille. Kai me jo aateltiin, että ei tällaista unelmataloa taida löytyä, kunnes huomattiin tämän talon myynti-ilmoitus! :)

      Poista
  3. Upeita kuvia ja on kyllä hieno talo ja pihapiiri teillä! Onnea kuluneesta vuodesta, tulkoon niitä monia lisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin toivon, että elämä kohtelisi niin suotuisasti, että saadaan jäädä tähän pitkäksi aikaa! Vuodessa kerkeää kiintyä ihan älyttömän paljon ja tämä paikka on tuntunu heti alusta asti niin kodilta. Pihapiiri on ihanan suojaisa, poispäin tieltä. Talon takaseinä on tuohon kylätielle päin. Piharakennukset ympäröi niin, että tähän tulee mukavan rauhaisa sisäpiha. Ihanaa, viimein sitä omaa rauhaa!

      Poista
  4. Aivan ihana tuo teidän talo ja pihapiiri! Silmä lepää kun näitä kuvia katselee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari :) Kyllä oli mukava eilen selata läpi kaikki vuoden aikana kertyneet valokuvat ja muistella kulunutta vuotta. Ja kyllä huomasi, että uuden kodin viehätyksen pauloissa olen valokuvannut paljon! :D

      Poista
  5. Kotinne on todella kaunis niin ulkoa kuin sisältä. <3 Koska talo on rakennettu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna! Talo on rakennettu vuonna 1930. Kuisti on lisätty varmaankin 1954, sillä kuistista löytyy sellainen vuosiluku ja siinä on muutenkin erilainen ulkolaudoitus kun muussa talossa.

      Poista
  6. Lapsena (yli 35 vuotta sitten) olen tuolla teidän tuvan penkillä jännittänyt omaa ohjelmanumeroa, vissiinkin laulua tai runonlausuntaa jonkinlaisilla joulu-kinkereillä. Muistikuva on jäänyt...Ihana, että talo on saanut innokkaat asukkaat jotka antaa vanhukselle arvoa! Mukavia vuosia vanhuksen hellässä huomassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vau! :D Onpas hauska kuulla! Minä niin kovasti haluaisin kuulla kaikkia juttua tästä talosta, mutta ihan hirveästi ei olla saatu tietoa vielä kerättyä. No, varmasti kuullaan lisää, kunhan tässä tutustutaan kyläläisiin :)

      Poista
  7. Ihania kuvia ja kaunis pihapiiri. Olisipa meilläki noin komeita piharakennuksia. Odotan itsekin innolla ensimmäisen vuoden kulumista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minä uskon, että teidän pihasta/puutarhasta tulee niin hieno, kun pääset sitä laittamaan! Minua ihan harmittaa, kun multa puuttuu sellainen pihanlaittajan geeni. En tiedä kasveista mitään, enkä ole ikinä koittanut kasvattaa mitään. Oon tyytyväinen, kun tämä piha on luonteeltaan sellainen, että sen ei tartte olla ihan tip top.

      Poista
  8. Jostain eksyin tänne ja kuinka ihana pihapiiri teillä on! aivan upeita tunnelmallisia kuvia <3 Jään seurailemaan blogiasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Miia, ja oikein lämpimästi tervetuloa lukemaan blogiani! :)

      Poista