torstai 4. syyskuuta 2014

Kuistin uudet superlyhdyt!


Ulko-ovien päällä olevan ikkunan välissä on tähän asti ollut edellisen asukkaan jättämät ruskeat pikkulyhdyt. Itse asiassa luulen, että ne on olleet alunperin punaiset, sillä lyhtyjen sisältä löytyi pieniä pilkahduksia punaisesta, mutta aurinko on haalistuttanut ne. Olen polttanut niissä tuikkuja vain muutamia kertoja, sillä kynttilöiden sytyttäminen korkealla olevan ikkunan väliin ei ole mikään pikkujuttu, jonka jaksaisi tehdä talvella joka päivä. Ikkunan saa auki kuistin sisäpuolelta, ja portailta yletän sinne väliin just ja just.

Jonakin kauniina kesäpäivänä ajatus syntyi, että ikkunan väliin täytyy tietysti saada uudet, kauniimmat lyhdyt, ja laittaa ne ketjuilla roikkumaan. Niin lyhdyt näkyy paremmin eikä liiku, kun ovesta kuljetaan. Tähän asti lyhdyt ovat ovien paukkeen myötä liikkuneet aina pikkuhiljaa, ja niitä on pitänyt tietyin väliajoin asetella uudelleen. Nyt uudet lyhdyt pysyy hienosti aloillaan.



Jos joku kerkesi jo ajatella, että mistä noin ihanan värisiä lyhtyjä saa, niin vastaus on että maalipurkista. Halusin jotain värikästä, ja omista maalijämistä löytyi vielä tätä ihanaa turkoosia, jolla on maalattu jo vaatehuonetta, puujakkaraa ja piianpeili-korutelineeni. Maalista riitti hyvin lyhtyihin, jotka oli alunperin harmaat. Ihan kauniit, mutta minä aina vaan kaipaan jotain värikästä! Poistin ensin kaikki lasit lyhdyistä, ja sitten maalasin ne yhden kerran sisäpuolelta, ja kahteen kertaan ulkopuolelta. Olihan siinä hommaa, kun lyhdyt ovat niin koristeellista mallia. Nyt toivon hartaasti, että auringonvalo ei haalistuttaisi lyhtyjä kovin nopsaan!


Se isoin syy, miksi minä oon ihan erityisen innoissani näistä lyhdyistä, on se, että niissä on sellaiset hienot paristokäyttöiset kynttilät! Ei kuulosta ihmeelliseltä, mutta odottakaapas... niissä on jotkut valosensorit, ja kynttilät syttyvät vasta hämärällä! Siis vau, nuo ihanat lyhdyt syttyy itsestään joka ilta hämärän tullen, eikä mun tarvitse enää sytytellä sinne ikkunan väliin lämpökynttilöitä! Nyt kuistilla on kotoisaa tunnelmavaloa joka päivä pitkän talven ajan.


Anoppini tutustutti minut noihin mahtaviin kynttilöihin, ja hänen ostamansa kynttilät on palaneet ihan hurjan kauan. Riippuu tietysti paristojen laadusta, mutta kynttilöiden ei pitäisi olla mitään kovia paristosyöppöjä. Näitä ihmeellisiä kynttilöitä saa ainakin Halpa-Hallista, miksei muualtakin. Eiköhän tämä hieno keksintö ole jo levinnyt kaikkialle. Kynttilä on tarkoitettu hautalyhdyksi, mutta minä olen ottanut sen ulos tuolta muovisen kuoren sisältä. Tottakai aion entiseen tapaan polttaa talvella paljon tavallisia lyhtykynttilöitä ulkona, mutta tuonne ikkunan väliin ei tartte enää taiteilla mitään, vaan siellä on nyt jatkuvaa tunnelmavaloa. Jee!



26 kommenttia:

  1. Ihanan väriset lyhdyt ja nuo paristokäyttöiset kynttilät on ihan loistoidea!
    Kodistanne oli kiva juttu uusimmassa Unelmien talo&koti- lehdessä. Heti bongasin, että nyt näyttää tutulta. Meidän koti on ensi kuun numerossa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana! Onpas kivaa sitten odotella jo seuraavaa lehteä, kun tietää että siitä löytyy jotain varmasti suloista :)

      Poista
  2. No on todelliset tunnelmanluojat! Pitääkin ehkä lainata tuota paristokäyttöiset kynttilät-ideaa, niin ei tarvitse jatkossa huolehtia myöskään kuistille vahtimatta jätetystä kynttilänliekistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ei tartte olla aina huolehtimassa, että muistaa sammuttaa kuistin kynttilät yöksi jne. Ja aina kun tulee kotiin jostakin, niin on kodikas vastaanotto jo pihalla, kun paristokynttilät palaa! Meidän piha on muutenkin talvella niin pilkkopimeä ja pihavalot ei ole mitään liiketunnistimella olevaa itsestään syttyvää mallia. Kiva että on jotain valoa vastassa.

      Ruuvasin myös roskiskatokseen katonharjan alle yhden lyhtykoukun ja vein lyhdyn + tällaisen sensorikynttilän siihen tuomaan valoa. Vähän kivempi kiikuttaa roskapusseja talvipimeällä, kun näkee, missä koko roskis on! :)

      Poista
  3. Voi vitsit tuo teidän kuisti on kotoisa! Mäkin bongasin viime talvena nuo paristokäyttöiset kynttilät, kestivät koko talven ilman pariston vaihtoa, ja ovat siis sellaiset jotka syttyvät automaattisesti kun hämärtyy (Tokmannilta), osahan on sellaisia jotka palavat 24h.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo minusta nämä on niin paljon järkevämmät, kun syttyvät vain hämärän tullessa. Paristokäyttöisissä kynttilöissä ei ole mun kokemuksen mukaan mikään älyttömän kirkas valo, joten ei niistä päivällä ole oikein mitään iloa. Ihmeen pitkäkestoisia nuo on kyllä, huippu juttu :) Jos jatkuvasti pitäis olla paristoa vaihtamassa, en olis niin innostunut asiasta.

      Poista
  4. Kauniit lyhdyt ja tuo kokonaisuus on niin kaunis ♥
    Kaunis tuo teidän talo, ikkuna ulko-oven päällä on upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika! <3 Minä niin rakastan isoja lasikuisteja, ja sen ihanampi mitä koristeellisemmat pitsihuvila-ikkunat siinä on :) Kun me etsiskelimme omaa unelmataloa, osa kriteereistä oli että siinä pitää olla ruutuikkunat ja kuisti. Kaikki toiveet kävi toteen, ja sain vielä upeat tuplaovet kaupan päälle! <3

      Poista
  5. Sievät lyhdyt nerokkaassa paikassa. Kiitos hyvästä kynttilävinkistä myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! On se kyllä kodikkaan näköinen, kun ikkunan välissä on jotain kivaa. Ja noita kynttilöitä voin kyllä suositella kokeilemaan :)

      Poista
  6. Söpöt ja ihanan väriset :) Hienosti keksitty!

    VastaaPoista
  7. Näyttääpä somalle! Kynttilät luo kodikkuutta syksyyn. Tosi ihanan väriset myös itse nuo lyhdyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Peppi! Itsekin tykkään lyhtyjen väristä todella paljon, ja toivon niin kovasti ettei auringonvalo haalista niitä kovin nopeasti. Onneksi aina voi lisätä vähän maalia pintaan :)

      Poista
  8. Niin ihanat <3 Tuo teidän koti on niin kaunis <3

    Kiitos hyvästä vinkistä, mie kyllä kirmaan heti ettimään tuollaisia valosensorilla toimivia kynttilöitä .
    …hmmmm pitäsiköhän minunkin maalata nuo jo hyvät päivänsä nähneet pihalyhdyt ? :)

    Ihanaa sunnuntaita !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pensseli käteen ja maalaamaan! :) Mietippä sellaista ihanan värikästä lyhtyrykelmää pihalla, jokainen lyhty voisi olla vaikka eri värinen <3 Kylläpä piristäisi harmaita loppusyksyn kelejä, sitten kun lehdet on tippuneet puista ja kaikki elävä on muuttunut harmaaksi.

      Poista
  9. Ihana talo ja inspiroivan värikästä täällä!

    VastaaPoista
  10. Hei :) Löysin blogisi Unelmien Talo ja Koti lehden kautta. Hymyilytti huomata, että meillä on just sama tapetti (vihreänä) makuuhuoneen seinässä ja muutama muukin sama teidän tapetti löytyi meiltä, kumpikin lienee Coloren asiakkaita :) Hauska juttu oli myös se, että postauksessasi Raumasta, huomasin, että olin ottanut meidän Rauman reissulla lähestulkoon samoista kohdista kuvia kuin sinä ja kaikenhuipuksi mekin söimme Poroholmassa, siinä laivassa (juustohampurilaiset). Jään seuraamaan blogiasi, tervetuloa vastavierailulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippahei! Ihanaa, että löysit tänne! <3 Sinun ihana peittosi olikin joskus samassa lehdessä, muistan sen nyt hyvin. Ja on varmasti ollut muitakin upeita töitäsi. Jäin myös lukijaksi blogiisi :) Ja Colore on ihana! ;) Kiva muistella Rauman reissua. Vaikka siitä ei ole kauan, tuntuu se superhelteinen lomareissu niin kaukaiselta. Raumalle on päästävä vielä uudelleen joskus.

      Poista
  11. Voi että teidän talo on sievä! Ihan kuin joku piparkakkutalo! :) Onpa kyllä mahtava keksintö moiset kynttilät valosensoreilla, ihan uusi tuttavuus minulle. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vain! :) Oi, piparkakkutalo <3 Mulla on jostain syystä tänään tehnyt mieli piparkakkuja. Viime jouluna niiden leipominen jäi välistä, kun sairastin joulun, ja tänään se iski; piparihimo! Onneksi joulu lähenee ja kohta pääsee taas pitkästä aikaa koristelemaan piparkakkuja.

      Poista
  12. Sannan Syvältä-blogista löysin tieni tänne. Ihana blogi ja makee lehtijuttu. Jään seuraamaan :)

    VastaaPoista
  13. Aivan ihana koti ja niin värikästä, ah! Voisitko vinkata, mikä väri/maali tuo lyhdyissä (ja huonekaluissakin) käyttämäsi turkoosi on? Seuraan jatkossakin varmasti tätä blogia, kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ja tervetuloa seurailemaan! :) Muistin nyt kipaista katsomassa maalipurkista sen sävyn. Maali on ostettu Rautiasta, ja väri on valittu Teknoksen värikartasta. Maalipurkin etiketissä oli tällainen rimpsu: Sävy: IN2-NCS-S1050B50G. Toivottavasti tuosta on apua oikean värin etsimisessä :)

      Poista