perjantai 28. helmikuuta 2014

Sattuu ja tapahtuu!

Kiireinen elämä näyttää vaan jatkuvan, sillä tälläkin viikolla on paljon kaikenlaista kerennyt tapahtua. Keskiviikkona pääsin tekemään sellaista, missä en oo koskaan ennen ollut mukana. Muutamia viikkoja sitten tuttu valokuvaaja otti yhteyttä ja ehdotti yhteistyötä, eli hän voisi tulla ottamaan minulle vaikka tuotekuvia, ja me molemmat voisimme sitten käyttää kuvia omiin tarkoituksiimme. Innostuin ajatuksesta, että nyt voisin saada kuvia tuotteistani, joissa ihan oikea ihminen niitä esittelee. Se oli hauska päivä ja kirjoittelen siitä ehdottomasti lisää valokuvien kera, kunhan saan kuvia käyttööni. Sen verran voin paljastaa, että malli on ihan mielettömän kaunis! ♥

Kuva napattu Googlesta ja kuvan maalaus on amerikkalaisen pin up -taiteilijan Vaughan Bassin käsialaa.

Eilen eli torstaina luonani vieraili toimittaja Kalajokilaakso-sanomalehdestä, ja juttupyyntö tuli kahden päivän varoitusajalla. Ensin meinasin kieltäytyä kiireeseen vedoten, mutta sitten päätin kuitenkin että tuskin minun laatimat aikataulut siihen kaatuu. Toimittaja Leila on koulukaverini anoppi, joten kyllähän meillä juttua riitti ja paljon yhteistä löytyi. Juttu on julkaistu jo tämän päivän lehdessä, enkä ole kerennyt saada sitä vielä luettavakseni, mutta olen ihan luottavaisin mielin että se on mukava juttu.

Leila tekee upeita kalligrafiatöitä, ja hän toi minulle niin sievän ja liikuttavan taulun lahjaksi, ihan yllätyksenä. Taulussa on kaunis sanaleikki "Täti tuiki tähdellinen" ja se on jotenkin niin ihanasti sanottu. Tuiki tähdellinenhän tarkoittaa minun mielestäni aika lailla samaa kuin "todella tarpeellinen". Tottakai tuiki tähdellisestä tulee mieleen myös tuikkivat tähdet. Tämä taulu oli ihana lahja ja olin kyllä hyvin otettu, että Leilalla tuli taulusta mieleen minä.


Tänä aamuna kun heräsin, minulla pyöri heti mielessä eräs toinen tuiki tärkeä täti. Tämän viikon kaikki sattumukset ei ole ollut mukavia, vaan sain eilen kuulla hirmu surullisia uutisia minun lempikaupastani Pimpulasta. Torstaina aikaisin aamuyöstä ohikulkija oli huomannut siellä tulipalon, ja valitettavasti koko ihanan putiikin sisätilat ja irtaimisto meni siinä. Nyyh! Pimpulahan aloitti pienissä tiloissa suloisena sisustus- ja lahjatavaraliikkeenä, ja olen siitä useamman kerran jo kirjoitellut blogiin ihan omasta tahdostani, en kenenkään pyynnöstä.

Viime kesänä Pimpula muutti paljon suurempiin tiloihin, ja laajeni myös kirpputoriksi. Siitä muodostui välittömästi mun lempparikirppis, sillä sieltä löytyi oma osasto myös ihanille vanhoille ja antiikkisille huonekaluille ♥. Oon tehnyt niin paljon hyviä löytöjä Pimpulasta, ja en ole todellakaan ainoa fani, vaan sana on kiirinyt pitkälle, ja Pimpulassa käy todella paljon ihmisiä muiltakin paikkakunnilta. Eipä siis ole ihme, että tämä asia on surettanut mua koko eilisen ja asia tulvahti heti uudelleen mieleen tänäkin aamuna. Olen saanut tutustua Pimpula-tätiin Minnaan, ja hän on todellakin täti tuiki tähdellinen! Oon varmaan miljoona kertaa ihmetellyt ja ihastellut sitä energistä ja aikaansaavaa supernaista, joka on aina iloinen ja hyväntuulinen ja niin monessa jutussa mukana täällä Haapajärvellä. Mä toivon todella paljon, että se ihanan positiivinen elämänasenne kantaa tämänkin asian yli, eikä Pimpulan tarina loppunut tähän. Onneksi tuollaisilla ihanilla ihmisillä kuten Minnalla ruukaa olla paljon ystäviä ja tuttuja, ja oon ihan varma että puoli kaupunkia on tarjoamassa apuaan tällä hetkellä! ♥ ♥ ♥


Omat kiireet jatkuu vielä koko viikonlopun ja myös ensi viikkoon. Lähen kohta aamupalan kautta pakkaamaan autoa, ja suuntaamme Helsinkiin tämän vuoden ensimmäisille messuille! Ihanaa päästä muutaman kuukauden tauon jälkeen kivaan tapahtumaan, ja pääsen samalla viettämään aikaa rakkaiden pikkusiskojeni kanssa. Kiirehän sitä tuli tähänkin tapahtumaan valmistautumisessa, enkä oo ihan varma että oonko lähössä matkaan kaiken tarvittavan kanssa. Alan vahvasti olla sitä mieltä, että mulle ei kovin hyvin passaa tämä tällainen tahti. Kun kalenteria vilkaisee, melkein joka päivälle on sovittuna jotain. Sama jatkuu ensi viikolla. Nyt aion kuitenkin nauttia siitä, että pääsen autoon nukkumaan ja pariksi päiväksi muihin maisemiin! Viikonlopusta tulee mukava piristysruiske, vaikka ihan varmasti välillä ajatuksiin putkahtaa Pimpula-kaupan kohtalo. Lämpimiä ajatuksia Minnalle ja Terolle ja teille muille toivon iloisempaa viikonloppua! ♥

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Sisustusjutuista

Melkein jo viikko vierähti siitä, kun sain erityisiä vieraita kylään. Viime torstaina kaksi ihanaa naista tuli tekemään juttua kodistamme Unelmien Talo & Koti -lehteä varten. Sain vuodenvaihteessa sähköpostia Ilonalta, joka oli ihastunut kotiimme täällä blogissa, ja hän ehdotti mahdollista lehtijuttua. Tottakai innostuin asiasta, ja pian oli jo päivämäärä lyöty lukkoon. Etukäteen piti jännittää oikein urakalla, mutta ihan turhaan. Meidän koti kelpasi juuri sellaisenaan, kuin se on. Vieraat viipyi vähän reilu kolme tuntia, joten sekin jo kertoo siitä, että todella kivaa oli!


Me ostettiin useampi paketti värikkäitä tulppaaneja ihan kuvauspäivää varten, ja kivaksi yllätykseksi myös vieraat toi runsain käsin kukkia! Saatiin nauttia kauniista kukista monta päivää, ja niitä katellessa leijuin hyvän mielen pilvessä kun juttupäivästä jäi niin hyvä mieli. Olin myös todella huojentunut, kun se oli ohi, joten siitäkin tuli kevyt mieli. En tiiä vielä yhtään, milloin juttu julkaistaan, mutta se saattaa tulla jo kevään aikana lehteen. Ilmoittelen sitten kun se on luettavissa! Jännityksellä jäämme itekin odottelemaan :).


Nyt heti pääsette lukemaan yhtä toista juttua, joka on julkaistu jo marraskuun lopussa. Haapajärveltä kotoisin oleva Mari pyysi meitä mukaan Tiimaan, joka on tabletille tarkoitettu monimedialehti. Mari kävi kesällä tekemässä haastettelua ja ottamassa kuvia meiltä ja kirjoitti kivan jutun Tiimaa varten. Lehti on siis Oulun Ammattikorkeakoulun journalismiopiskelijoiden projektityö ja siinä on ihanan nostalgisia aiheita luettavaksi. Minä itse pääsin lukemaan lehden vasta pari viikkoa sitten, kun Mari oli niin ihana että toi meille iPadin lainaan viikonlopuksi. Lehti on julkaistu vain AppStoressa, joten se hankaloitti asiaa meidän kohdalla. Meidän perheestä kun ei löydy yhtään Applen laitetta.

Nyt kun olen päässyt lukemaan lehden läpi, niin voin kyllä hyvillä mielin kehua, että se oli tosi kivan ja yhtenäisen näköinen ja jutut oli mielenkiintoisia. Hyvin oli saatu se nostalginen teema tuotua esiin. Juttua oli mm. Oulun kummituksista, tatuoinneista, sahan soittamisesta, keskiaikaisista markkinoista, kuppaamisesta, shamanismista, pitsinnypläyksestä... Huh, no onhan siinä jo melkoinen pläjäys!


Lehti löytyy AppStoresta nimellä "Tiima - Koskettavan nostalginen" ja sen saa ladata ihan ilmaiseksi. Jos sulla on sama ongelma kuin meillä, että iPadia ei ole, niin sitten voit käydä lukemassa lehden läpi täältä Lehtiluukun sivulta. Mukavia lukuhetkiä ja kiitos vielä Marille! :)

perjantai 14. helmikuuta 2014

Ystävänpäiväruusuja!


Ystävänpäivä, ihanaa! Mulla on tänään hyvä fiilis, ja tekee mieli kertoa se kaikille! :) Mun mielestä ystävyyttä pitää vaalia ympäri vuoden, ja kertoa tykkäämisestä läheisille vaikka joka päivä, mutta aina välillä se unohtuu. Ystävänpäivä on mukava muistutus siitä, joten en pistä sitä pahakseni. Yheksän vuotta sitten ystävänpäivä sai ihan uuden merkityksen, kun minun nuorimmainen pikkusisko syntyi. Tämä päivä on siis ennen kaikkea maailman rakkaimman siskon syntymäpäivä. Pikkusisko = paras ystävä ♥ Onnea Reeta!

Tottakai ystävänpäivä on myös hyvä syy muistaa ihania asiakkaita kiitoksella, ja saatte ystävänpäiväkorttini alennuskupongin muodossa! Koodilla YSTAVA saa tänään -20% alennusta ostoksista Handmade by Heini -nettikaupassa. Jos haluat muistaa ystävää tai vaikka ihanaa itseäsi, niin alennuskoodin saa aktivoitua kassalla käyttöön. Helppoa!

Mukavaa päivää ja koko viikonloppua kera ystävien ja rakkaiden!

torstai 13. helmikuuta 2014

Meillä kuulostaa ihan mummulalta



Löysin pari viikkoa sitten aivan hirmu suloisen seinäkellon, ja mistäpä muualta kuin Pimpula-kirppikseltä. Kellosta puuttui avain, jolla se vedetään käyntiin, joten kävimme paikallisessa kellosepänliikkeessä ostamassa avaimen ja kyselemässä muutenkin neuvoja, että mitenkä tällaista kapistusta käytetään. Pienen putsauksen jälkeen se on nyt seinällä ja naksuttaa niin kivan mummolamaisesti. Äänestä tulee kotoisa olo, ja ollaan jo totuttu siihen. Toivon vaan, että meillä käyvät yövieraat ei häiriinny! ;) Kello on aivan ihana löytö ja on ihan kuin meille tehty.

Tee se ite -ovikanssi. Ostin noin euron maksavan styroksisen renkaan, ja loput tarvikkeet löytyikin omista varastoista. Alimmainen mustavalkoraidallinen nauha on vinonauhaa, ja joustavuuden takia erittäin hyvää kierrettäväksi tuon renkaan ympärille. Kiinnitin ihan kaikki koristeet pienillä päättömillä nuppineuloilla. Jos siis kyllästyy, niin voi purkaa koko höskän ja tehä ihan uuden!


Meille on tulossa huomenna, tai oikeastaan tänään kaksi kivaa vierasta, toimittaja ja valokuvaaja tekemään juttua Unelmien Talo & Koti -lehteen. Sen innostamana olen tehnyt pieniä sisustusjuttuja tässä viime päivinä. Ja ukkokultanen on ollut se, joka on hoitanut kaiken siivoamisen! ♥ (kiitos) Näin se meillä menee, toinen haaveilee ja hössöttää kaikenlaista ei niin tärkeää, ja toinen on se järjen ääni. Minä kyllä keksin aina kaikkea muuta kivempaa tekemistä, kuin se mitä pitäis oikeasti tehä. Nyt pitäisi malttaa mennä jo nukkumaan, että olen aamulla virkeänä vastaanottamassa vieraita. Ehkäpä kirjoittelen lisää, kun tuo jännä kuvauspäivä on ohi!

Aloitin himmelin koristelun puuhelmillä jo ennen joulua, mutta se jäi kesken joulupöpön iskiessä.
Nytpä tuli tämäkin keskeneräinen homma vietyä loppuun.