tiistai 8. syyskuuta 2015

Lampunvarjostinjutskia

Kyllä täällä aina välillä keretään jotain askartelu-, tuunaus-, sisustusprojektejakin puuhailemaan! Vai pitäisikö sanoa, että saamaan valmiiksi. Onhan noita kaikenlaisia keskeneräisiä tai vasta ajatuksen tasolla olevia juttuja aina. Nämäkin lamppuprojektit oli kesken pitkään. Ensin löytyi kirppikseltä hurjan kauniit seinälampetit, ilman varjostimia tietenkin. Niihin piti uusia johdot ja se kynttilän näköinen osa. Jollain toisella kirppisreissulla löysin pöytälampun jalan ja siihen kuulumattoman varjostimen, jossa oli ihan kauhea kangas, mutta kaunis muoto kehikossa. Vielä eri reissulla löytyi kaksi pientä varjostinta, jotka oli sopivan kokoiset seinälampetteihin. Sitten vaan odottamaan oikeaa hetkeä ja inspiraatiota varjostimien verhoamiseen! :)





Kankaiden valinta voi olla joskus helppoa, ja joskus taas tuottaa päänvaivaa. Onneksi on paljon erilaisia kankaita omasta takaa, joten ei tarvitse sen kauempaa metsästää sopivaa. Olisin halunnut pöytälamppuun varjostimen mustapohjaisesta ruusuhuivista, mutta ne muutamat huivit joita olen ompelutöihin leikellyt, oli liian isokuvioisia. Varjostin on sen muotoinen, että se kehikko muodostuu kahdeksasta samankokoisesta osiosta. Jotta kankaan saa täydellisesti istumaan, se täytyy ommella palasista. Silloin päälliseen tulee kahdeksan saumaa, joiden kohdalta kuvio katkeaa. Onneksi mulla oli tuota ihanaa kukkakangasta, jossa on vielä pieniä valkoisia pilkkujakin <3. Ihan täydellinen, eikä tuossa kankaassa haittaa vaikka onkin monta saumaa varjostimessa.

No mitenkä minä sitten sain tuon kankaan noin hyvin istumaan kehikon päälle..? :D Ainakin itsestä tuntui, että sairaan hyvällä tuurilla! Jäljensin kaavapaperille yhden kehikon kahdeksasta osiosta, ja toivoin sormet ristissä, että siitä tuli tarpeeksi oikean kokoinen, että saumat istuu kohdalleen valmiissa päällisessä. Sen lisäksi kun täytyy ottaa huomioon vielä saumanvarat, ja ommella oikealta etäisyydeltä, ettei niihin saumanvaroihin tule heittoja, niin onnistuin hyvin heti ekalla yrittämällä. Kangaspäällisestä tuli kauniisti istuva ja sopivan napakka. Olin jo varautunut siihen, että joudun varmaan vähän säätämään niiden saumojen kanssa.




Makuuhuoneessa on nyt kaksi samanlaista söpöä seinälampettia, sängyn molemmin puolin. Kun löysimme lampetit kirppikseltä, ne piti heti saada seinälle. Niitä ei vain millään voinut pitää päällä ilman varjostimia, kun valo häikäisi liikaa. Siksipä oli huippua, kun viimein tuli sopivat varjostimet vastaan. Purin revenneet, vanhat kankaat pois, ja tein kehikosta kaavan paperille. Makuuhuoneen seinälamppuihin valikoitui tietenkin tapettiin sopiva kangas ja koristelut, ettei mene ihan överiksi.

Tällaisen pienemmän varjostinkehikon muoto on jo paljon helpompi, eli kankaassa on vain yksi sauma takana. Ylä- ja alareunat olen kääntänyt ihan vain liiman avulla sisäpuolelle. Pitsit ja rusetitkin on liimattu, eli periaatteessa hyvin simppeliä hommaa. Tärkeää on, että kangas tulee tarpeeksi napakasti, eikä jää lörpöttämään. Rypytkin silenee hyvin, kun kankaan saa pingotettua napakasti kehikon päälle. Se alkuperäinen kangas, jonka näistä pienistä kehikoista purin, oli niin nätisti ja huolellisesti ommeltu käsin kehikon päälle, että harmitti melkein purkaa. Kankaat oli kuitenkin revenneet useasta kohdasta, ja muutenkin ruman väriset, joten vaihto tuli tarpeeseen.

Nyt on niin mukava vuodenaika taas aluillaan, tunnelmallinen syksy ja pimenevät illat, että kylläpäs on kiva pitää uusia tunnelmavaloja iltaisin päällä!