lauantai 21. marraskuuta 2015

Helyhommia

Joulu se on ihmisen parasta aikaa! Ainakin minusta. Joulun odotuksessa korostuu ihan kaikki, mitä rakastan elämässä niin paljon, eli kodin rauha, perheen ja ystävien kanssa vietetty kallisarvoinen aika, tunnelma ja perinteet, itsetekeminen niin lahjoissa, koristeluissa ja syömisissä, hyvä mieli ja sydäntä pakahduttava onnellisuus, mummula, lumi, talvi, kynttilät... hössöttäminen!

Viime viikonloppuna Tampereen kädentaitomessuilla päätin, että kun sieltä kotiudun ja saan tavarat maanantaina purettua, otan päivän tai kaksi ihan omaa aikaa ja laittelen joulua kotiin, että siitä kerkeää nauttia kunnolla. Sitten voin taas hyvillä mielin palata niiden työhommien pariin ja loppuvuoden viimeisten tuotteiden valmistamiseen, eikä tarvitse hätäillä että joulun laittaminen vaan siirtyy ja siirtyy kiireiden takia. Ja minähän pidin päätöksestäni kiinni.


Tällä viikolla on tullut näperreltyä kaikenlaista kaunistusta jouluksi. Samalla vaivihkaista siivoilua, mikä tuli myös tarpeeseen. Eipähän jää suurta joulusiivousurakkaa, vaikka ei meillä ihan sellaisia jouluperinteitä edes ole ;). Tämä helyhomma-nimellä esiintyvä kaunistusnäperrys on oikeastaan niin turhanpäiväistä hömppää, että monikaan ei varmaan jaksaisi alkaa koristelemaan kynttilöiden metallimansetteja. Ei se minustakaan tarpeellista ollut, mutta sitäkin kivempaa! Jos kerran tällainen idea mieleen putkahti, niin sitten joululaulut soimaan ja helmivarastoja penkomaan.


Minun onneksi niitä helmiä riittää, on eri kokoja, värejä ja materiaaleja, mistä valita. Kaikista mukavinta on innostua jostakin, mihin sulla löytyy heti kotoa tarvittavia matskuja. Minä en nykyään ihan hirveästi enää tee lasihelmikoruja, joten niitä raaski hyvin käyttää näihin helyhommiin. Ja nämäkin koristelut voi joskus purkaa, jos kyllästyttää, ja käyttää helmet uudelleen johonkin muuhun.




Noissa metallimanseteissa oli jo valmiiksi neljä reikää jokaisessa, luultavasti juuri jotakin tällaisia riippuvia koristeita varten. Minä porasin jokaiseen vielä neljä reikää lisää, että sain enemmän helmirimpsuja roikkumaan. Näistä kynttilänjaloista uusine koristeineen tuli aika ihanan itämaisen ja boheemin näköisiä. Sopii hyvin tänne meille värien ja tyylien sekametelisoppaan. Jos vain tykkää krumeluurista ja koristeista, niin erilaisilla helmillä saa jos minkälaisia juttuja aikaan kun antaa mielikuvituksen lentää! :)

Saatiin lunta!



Ihanan lumiset terveiset Haukkuojalta! Eilen illalla se alkoi, nimittäin hartaasti odotettu ensilumen tupruttaminen. Illalla piti jo käydä fiilistelemässä pihalla hyppien, ja tänä aamuna heräsin viideltä. Uni ei enää tullut millään, kun miljoona asiaa ja ideaa sinkoili mielessä, ja päätin sitten nousta aikaisin ylös. Lumi oli vielä tallella, ja sitä oli tullut lisääkin.

Talvi on mun lempivuodenaika, ollut aina. Kevään, kesän ja syksyn tulo on joka vuosi aina yhtä ihanaa, mutta talvi on silti se kaikkein odotetuin. Ehkä tällä mun jouluhulluudella on myös iso osa asiaan, sillä talvea ja joulua odotetaan yhtäaikaa, ja ne kuuluu ehdottomasti yhteen. Lumeton joulu on ihan kamala ajatus. Luminen maisema on minulle ehkä se kaikkein kaunein maisema. Siinä on jotakin niin rauhoittavaa, hiljaista ja kaunista!

Loppuvuodessa on muutenkin sellaista hienoista juhlallisuuden tuntua koko ajan läsnä. On monenlaisia juhlapäiviä ja kulunut vuosi alkaa olla päätöksessään. Minulla ei tule kyllä oikein mitään muuta kuin hyviä asioita mieleen tästä vuodesta. Elämä on ollut kuitenkin koko ajan onnellista niiden tärkeimpien asioiden osalta, vaikka nyt jonain kuukautena oiskin saattanut olla raha tiukassa tai liian hektistä. Ne on sivuseikkoja, kun kotona on asiat hyvin ja läheisillä kaikki kunnossa. Ensi vuodesta mulla on hyvä tunne, oon päättänyt että siitä tulee huippukiva vuosi! Uskon onnennumeroihin vain aika leikkimielisesti enkä mitenkään kovin vakavasti, mutta numero 16 on ollut jo nuoresta asti jonkin sortin onnennumero tai lempinumero mulle. Siksipä ensi vuosi näyttää lupaavalta. Ei mitään isoja odotuksia, mutta varmasti kaikkea mukavaa tulee tapahtumaan, sillä onhan se paljon itsestäkin kiinni.

Lumisia lauantaiterveisiä kaikille! Toivottavasti saadaan tää ihanuus pysyvästi maahan.