tiistai 27. joulukuuta 2016

Jouluterveisiä Haukkuojalta!

Hei täältä joulun jälkimainingeista, meillä koitetaan venyttää joulufiilistä vielä vähän pidempään! Mulla sattui taas huono tuuri, oon sairastanut kaikki kolme joulun pyhäpäivää. Pari vuotta sitten tulin myös jouluaattona kipeäksi, ja silloin iski vielä pahempi kulkutauti. Äiti kertoi, että olin kymmenen kuukauden ikäisenä elämäni ensimmäisen joulun hyvin sairaana, toivottavasti se ei tule olemaan kovin usein mun kohtaloni...

Tämän joulun parasta antia oli sen odottelu ja siihen valmistautuminen. Odotusajasta nautin eniten, sillä itse joulu menee aina liian nopeasti ohi. Nämä kaikki kuvat ovatkin vähän ennen joulua napsittuja, Haukkuojan valmistautumisesta ihanaan juhlaan. Nyt täällä ollaan vielä toipilaana ja koska arkeen palaamisen suhteen ei ole vielä kiirettä, niin aion höpsötellä vielä joulujuttuja kaikessa rauhassa. Leppoisaa vuoden viimeisen viikon viettoa teille muillekin! <3


















keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Ihan ite kudottua

Minulla on vain yksi, mutta sitäkin rakkaampi harrastus viikossa, ja se on kansalaisopiston kudontakurssi. Aloitin sen edellisvuoden syksyllä, ja siellä oli niin mukavaa, että jatkoin taas tänä syksynä. Minä ja muut mummut. <3 Sulaudun hyvin joukkoon, pieneen kudontapiiriimme. Viime lukuvuoden kurssilla kudoin kaksi pöytäliinaa, pellavaisen ja poppanakuteisen, ja nyt tänä syksynä pääsin viimein maton kimppuun. 

Sepäs ei ollutkaan niin yksinkertaista, että minäpä tuosta äkkiä kudon maton. Minulla meni alkusyksy 30 metrisen mattoloimen luomiseen ja kankaan rakentamiseen kangaspuille. Muun muassa solmitaan alkusolmut, jaetaan loimilangat käärinpirtaan, kierretään loimi tukille, niisitään, pistellään pirtaan, sidotaan välittäjät ja polkuset... Ja enhän minä ois nyt näitä kaikkia työvaiheita ja termejä edes muistanut, ellen ois just luntannut muistiinpanoista. Ehkäpä ne joskus ajan kanssa jää kaikki mieleen, kun tarpeeksi monta kertaa tekee. 



Matonkuteet piti kastella ja kuivattaa, ettei ne sitten valmiina mattona enää kutistu. Olin tietysti myös valinnut aika haastavan mattomallin näin ensimmäiseksi matokseni, joten kutominen lähti sujumaan hitaanpuoleisesti. Ohjeen seuraamiseen piti käyttää kaikki mahdollinen keskittymiskykyni, ja se oli välillä vaikeaa kun muut kutojat höpöttelee ympärillä. Siksi kävinkin pari kertaa omalla ajalla tekemässä mattoa eteenpäin. Kun olin muutaman kerran toistanut kuvion mallikertaa, niin se alkoi jo jäämään mieleen ja kutominenkin sujua jouhevammin. Halusin saada maton jouluksi kotiin, ja onneksi kerkesin. Tämä ei ole pelkästään joulumatto, vaan aion käyttää sitä muulloinkin kuin jouluna, mutta kyllä ois harmittanut jos en olis saanut sitä jouluksi valmiiksi. 

Olen hurjan tyytyväinen lopputulokseen, siitä tuli juuri niin ihana kuin kuvittelinkin. 265 senttimetrin (+ hapsut) verran itse omin kätösin kudottua aarretta. Ihan paras joululahja Haukkuojalle. <3




Meillä on nyt samaan aikaan käytössä myös kutomani poppanaliina, jonka tein vuosi sitten myöskin joulua ajatellen. Liina on ollut muulloinkin käytössä, nuo värit ei onneksi ole sidottu vain joulunaikaan, vaan sopii meille ympäri vuoden. Tykkään myös tästä liinasta iiiiiiihan hulluna.



Nytpäs minulla ei ole mitään suunnitelmaa, että mitä alkaisin tammikuussa kurssilla kutomaan. Tietysti ois ihanaa tehdä vaikka kuinka monta erilaista mattoa, mutta pitää nyt katsoa että onko mattopuille minkä verran tunkua. Enköhän pääse taas jossain vaiheessa matonkutomispuuhiin! :)

Jouluisaa keskiviikkoa täältä hiljaisen ja hämärän aamun keskeltä. <3

perjantai 2. joulukuuta 2016

Sydänjoulukalenteri

Vaikka meillä asuu vain kaksi aikuista, niin tottahan toki joulukalenteri pitää olla. Minulla on monia jouluun liittyviä rakkaita muistoja ja perinteitä, ja muutenkin olen sellainen nostalgiaan taipuvainen tunteilija. Minä aivan rakastan kankaisia joulukalentereita. Palautin tänä syksynä lapsuudenkotoa lainassa olleen kankaisen tonttukalenterin, joka on jo todella vanha, minun lapsuudestani saakka perheessä ollut. Minä, sisaruksista vanhin, omin sen moneksi vuodeksi itselleni, vaikka kalenteri on varmasti hyvin rakas muillekin perheenjäsenille. Nyt halusin palauttaa sen kotiin, 11-vuotias pikkusiskoni otti tonttukalenterin ilolla vastaan. Minä puolestani päätin viimein toteuttaa suunnitelmat omasta kangaskalenterista.

Olen joskus piirrellyt kalenterisuunnitelmia paperille, ja sieltä mieleeni jäi kummittelemaan sydämen muotoinen malli. Olisiko se ihan kauhean työläs toteuttaa..? No nyt jälkeenpäin voin todeta, että olihan se, mutta aivan ihanaa puuhaa siltikin. Sydänkalenteri tuntuu niin omalta, enpä osaa äkkiä kuvitella että mikä muu muoto voisi olla enemmän heinimäinen.




Kerkesin tehdä myös pari joulukalenteria tilaustyönä asiakkaille. Yleensä minä oon jouluisten tuotteiden kanssa ihan hurjan myöhässä, kiire pääsee joka kerta loppuvuonna yllättämään, ja monet suunnittelemani jouluihanuudet on jääneet vain ajatuksen tasolle. Nyt sentään sain haaveilemani kalenterimallin valmiiksi, ja kerkesin jopa ennen joulukuun vaihtumista tehdä muutaman kalenterin asiakkaiden toiveilla. Jospa tässä ois pientä parannusta havaittavissa, ja vuoden päästä osaan taas pikkusen paremmin ennakoida joulukiireet.




Sain ihanaa palautetta molemmista tilaustyökalentereista, ne oli oikein tykättyjä. Kyllä lämmitti mieltä. Minä sain itse niin paljon iloa näiden tekemisestä, että oli kiva kuulla myös muiden tykkäävän lopputuloksista. Monenlaisia ihania väriyhdistelmiä pyörii mielessä, ja sormet syyhyäisi päästä tekemään lisää. Näistä sydänkalentereista saa kankaita ja värejä vaihtelemalla paljon eri tyylisiä aikaan. Joulukuu on kuitenkin jo kerennyt startata, joten joulukalenteria on himpun verran hankalaa myydä enää tässä vaiheessa :). Palaan kalenteripajalle sitten taas ensi syksynä, uskoisin että ihan yhtä innoissaan vielä silloinkin.



Minkälaisia joulukalentereita teillä on? Ja minkälaisia yllätyksiä laitatte itsetehtyihin kalentereihin? Meillä kahden aikuisen kodissa takuuvarma joulukalenterintäyte on paperipäällysteiset suklaat, se on sellainen tavallisen varma valinta. Ootteko te onnistuneet ideoimaan mielikuvituksellisimpia ylläreitä? :)

Ihanata joulukuun alkua sinulle! <3