torstai 19. heinäkuuta 2018

Alkukesän kauneutta

Tänä keväänä ja kesänä puhe säästä on ollut aivan ihanan iloista ja hyvää. Viime aikoina useampikin ihminen on päivitellyt, miten huikea tämä kesä on ollut, ja enpä voi olla eri mieltä. Toukokuu oli aivan unelmallisen kaunis ja lämmin. Sain hetkessä ihanan päivetyksen kasvoille ja kaikki liikenevä aika tuli nautiskeltua auringosta. Pihahommia oli ilo tehdä hyvässä säässä ja ennen hyttysten tuloa. Kiitos toukokuu!


Pihallamme olevan navettarakennuksen yhdessä liiterissä on oleillut hylätty rautasänky, entisten asukkaiden vanha. Aioin aina, että joskus se nostetaan esiin ja jos kunto sallii, siitä tulee vaikka vierassänky vintille. No vierashuone ei taida häämöttää missään lähitulevaisuudessa, joten keksin että sängystä voisi tehdä kesäksi pihalle istustelupaikan. Meillä oli aivan sattumalta kaksi täysin oikean kokoista puulavaa, ja mieheni toi töistään vielä kolmannen. Niiden avulla saatiin rautasängystä kiva penkki, jolla istuskella tai makoilla. Rääsyromanttisesti vain vanha räsymatto lavojen päälle, ja valmista tuli. Tähän meni tasan nolla euroa rahaa, ja lopputuloksesta tuli just sopiva. Sateitakaan ei ole ollut juuri yhtään koko kesänä, joten matto on kuivana aina kun haluaa istahtaa.




Tuolla ihanalla kesäsängyllä tulikin toukokuussa oleiltua paljon. Välillä vain istuskelin risti-istunnassa musiikkia kuunnellen ja auringosta nauttien. Tuossa oli todella kiva myös neuloa, ja syödä yhdessä murun kanssa. Voi kunpa sama ihana oleilu olisi voinut jatkua koko kesän läpi, mutta kun sääsket, paarmat ja runsas siitepöly saapuivat, en ole nyt tuossa paljoa aikaani viettänyt. Toivottavasti alkusyksystä riittää vielä tätä lämpöä ja aurinkoa. Odotan jo kovasti syksyä, kun nuo sääsket ja paarmat häviää.


Toinen liiteriin hylätty ihanuus on tällainen rottinkituoli, jonka olen kyllä huomannut ja tiedostanut sen siellä yhdessä nurkassa, mutta en osannut nähdä sen käyttömahdollisuuksia. Tuolin istuinosa on huonossa kunnossa, suurin osa pinnoista on katki, enkä tiedä onko tuoli enää korjattavissa istuimeksi. Alkukesästä sen hoksasin, että tuolista saa suloisen pihakoristeen, ja niinpä pesaisin siitä kaikki seitit ja pölyt, ja valmista tuli. Nyt meillä on ihastuttava istuin kesäkukille. Tykkään kovasti!



Minä oon muuten ajatellut kysäistä astmahoitajalta siitepölyallergian siedätyshoidoista. On niin ikävää kun heinänuha ja kaikki muut oireet rajoittaa pihalla oloa ja ulkotöitä. Mielellään leikkaisin useammin nurmikkoa ja käyttäisin trimmeriä, ellei siitä seuraisi niin ärsyttävää aivastelua, tukkoisuutta ja niistämistä. Tänä kesänä allergiaoireet on olleet tavallista isompi riesa, joten siedätyshoito on alkanut kiinnostamaan.


Kerrankin juhannusruusu kukki oikeaan aikaan. Yleensä se on kukkinut vasta pari viikkoa juhannuksen jälkeen täällä meillä. Nyt lämmin kevät joudutti kukintaa. Miten voikin tuntua että juhannuksesta on jo ihan kauhean kauan? Meillä oli kyllä niin ihanaa. Sain siskoni tänne kylään ja saatiin viettää yhdessä niin ihanat pari päivää, että koko juhannuksen jälkeisen viikon olin aivan ikävissäni ja itkuinen. Talo tuntui niin tyhjältä ilman rakkaita. Pitkä välimatka on kyllä hirmu tympeää.




Pioniin tuli tänä kesänä ennätysmäärä kukintoja, ja niiden kasvua ja aukeamista oli taas kiva seurata. Ihanaa, että niitä on joku istuttanut pihaamme. En tiedä olisinko itse vieläkään istuttanut, sillä me ei olla tehty yhtäkään kukkapenkkiä pihaan. Valmiit ja helpot kesäkukat on enemmän meidän juttu. Pioni on ehdottomasti yksi kauneimmista kukista, joten onneksi niitä tuli nyt runsaasti ja raaskin hyvin poimia myös sisälle maljakkoon iloa tuomaan.



Juuri tällä hetkellä täällä elellään ihan uskomatonta hellekautta, jolle ei näytä tulevan loppua. Säätiedotus lupaa melkein +30 astetta joka päivälle seuraavaksi pariksi viikoksi. Hartaasti toivon, että se ennustus ei pitäisi paikkaansa. En nauti ollenkaan hellelukemista, enkä voi sietää näin kuumaa. Sisällä on myös tukalaa, tuntuu ettei yön aikana saa taloa tarpeeksi viilenemään, vaikka on useita ikkunoita yöllä auki. Mieheni lomailee tämän viikon, ja tuon kovan kuumuuden takia ei oikein jaksa tehdä mitään isompia hommia tai lähteä kauas. Eilen illalla tapetoitiin wc:tä vasta yhdeksän jälkeen, kun ilma oli vähän jo viilennyt.



Tsemppiä kaikille helteen keskelle ja kauniita kesäpäiviä! 

2 kommenttia:

  1. Ihanaa kun päivittelet blogiasikin taas. On ollutkin vähän ikävä tätä vaikka instan puolella seuraankin. Rakastan näitä kuviasi ja niiden värimaailmaa! Niin ja btw. teistä oli mielenkiintoinen juttu Kodin Kuvalehdessä. Toivottavasti saat sen kautta lisää asiakkaita! Hyvää kesää teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei sinulle ja iso kiitos! <3 <3 Ihana viestiä ja kylläpä se ilahdutti. Oikein itseänikin ilahduttaa taas tämä blogi, joten toivottavasti keksin taas useammin jutun aihetta. :) Hauska että huomasit lehtijutun, sekin julkaistiin viimein. Juttu käytiin tekemässä ja kuvaamassa viime kesänä, joten on ollut pitkä odotusaika. Kiitos, toivotaan että siitä seuraa kivoja asioita! <3 Kaunista kesän jatkoa sinullekin!

      Poista